Katri Ylander
Katri Ylander
Katri Ylander nousi koko kansan suureksi suosikiksi vuoden 2005 Idols-kilpailusta.
Kevään 2006 Katri valmisteli kolmella eri studiolla kaikessa rauhassa debyyttialbumiaan yhdessä Suomen eturivin tuottajien kanssa. Biisien takaa löytyy tuottajat Jukka Backlund ja Aku Sinivalo, Vuoden 2005 Emma-patsaalla palkittu vuoden tuottaja Jukka Immonen sekä kultasormi Patric Sarin. Sävellyksiään ja sanoituksiaan debyyttialbumille antoivat mm. Anssi Kela, Stella-yhtye ja Lasse "Lemonator" Kurki, jonka kynästä syntyi albumin isoimmaksi hitiksi noussut 'Mansikkamäki'.
Herkkä, tunteikas mutta samalla voimakas ensilevy julkaistiin 14.kesäkuuta 2006. Se nousi suoraan ilmestymisviikollaan listalla sijalle 3. "Onko Vielä Aikaa?"-single nousi Radio Top20-listan ykköseksi ja albumi viihtyi vakaasti Top5:ssä koko kesä- ja heinäkuun.
Marraskuussa 2006 albumi ylitti 15.000 myyntirajan, ja Katri liikuttui saatuaan käteensä lämminhenkisessä tilaisuudessa kultalevyn olohuoneensa seinälle.
Kolmas single albumilta oli Stella-yhtyeen poikien käsialaa oleva "Vuorollaan". Tammikuussa Katri oli ehdolla Emma-gaalassa "Vuoden Naisartisti" ja "Vuoden Debyyttialbumi"-sarjoissa. Pohjoismaiden NRJ Radio Awards-gaalassa Katri voitti "Vuoden Kotimainen Naisartisti"-sarjan, kuten myös Suosikki-lehden Grand Prix-äänestyksen.
"Aamuaurinkoon" single vietiin radioihin jo alkukeväästä, mutta ehkä kesähenkisyydestään johtuen, se nostettiin soittolistoille keskellä kesähelteitä. Kappale oli mm.Radio Novan kesän soitetuin kappale.
Kakkoslevyä aloitettiin valmistella tuottaja Riku Mattilan johdolla jo keväällä, ja viimeiset äänitykset tehtiin syyskuussa. Levyä ovat olleet tuottamassa myös Jukka Backlund ja Aku Sinivalo. "Kaikki nämä sanat" on ujon, mutta samalla vahvaksi naisartistiksi kasvaneen Katrin toinen levy, joka julkaistaan 31.10.
